Otsikko on tylsä, koska oloni on tylsä.
Ehkä mä en vaan kestä, kun asiat ei meekkään aina niinkun elokuvissa ja aina ei oo hyvä olla. Ehkä mä en jotenkaan ymmärrä (en nyt ihan tota sanaa hae mut en keksi parempaakaan) sellaisia ihmisiä, joilla ei aina mee hyvin. Sellaisia ihmisiä, jotka ei ees viitsi sitten esittää muille, että menis hyvin. Ehkä mä olen sellainen teennäinen ihminen. En tässä nyt todellakaan tarkoita sitä, että aina pitäs olla ihan onnessaan ja hihhuloida ja mikään ei sais mennä ikinä pieleen. Mä tarkotan sitä, että vois ees yrittää. Yrittää toisen vuoksi. Mä nimittäin teen niin aika harmittavan usein. Ehkä tää tunne johtuukin siitä, että mä oon kateellinen sellaisille ihmisille, ketkä näyttää oikeet tunteensa eikä koita peitellä niitä. Mä nimittäin tunsin äsken hetkellisesti ehkä jopa vihaa, mutta nyt se alkaa laantua. Kaiken lisäksi mua vielä harmittaa, koska olen sitten itse niin tyhmä enkä anna toisen tuntea tunteitaan ja purkaa niitä. Tunteiden purkaminenhan on ihan tervettä. Voi että kun sais jotain asioita tehtyä toisin.
No, asiasta kukkaruukkuun. Eilen oltiin ystävättärien kanssa tanssimassa Lahden yöelämässä. Kieltämättä oli ihan hauskaa. Aikaisemmin päivällä mulla oli myös työhaastattelu, joka mua aiemmin niin kovin jännitti. En osaa kyllä yhtään sanoa, että miten se meni. Tai no hyvinhän se meni, mutta en halua elätellä liikoja toiveita.
Taidan mennä nukkumaan. Ei tää hereillä murehtiminen nyt asioita paranna yhtään. Olo on ikävä. Heihei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti